Radisson Blu Hotellien määrä lisääntyy, kun Solo Sokos Hotel Tammer Tampereella ja Solo Sokos Hotel Aleksanteri Helsingissä siirtyvät Radisson Blu -ketjuun vuoden 2016 alkupuolella. Tammer tarjoaa Radisson Blu Hotellien asiakkaille rikkaiden tarinoidensa kautta grand-elämyksen kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä. Aleksanteri tuo uudistuksen myötä pääkaupunkiseudun tarjontaan boutique-hotellimaisen kokemuksen. – Tampereen talousalue kasvaa ja kehittyy voimakkaasti tulevina vuosina, ja odotamme sen myötä myös matkailualan kysynnän kasvavan ja vaativan entistä monipuolisempaa tarjontaa, sanoo SOK:n kansainvälisestä hotelliliiketoiminnasta vastaava johtaja ja Radisson Blu Suomen maajohtaja Tomi Peitsalo. – Myös Helsingin kehittyvä ja kasva majoitusalan tarjonta houkuttelee tulevaisuudessa entistä enemmän matkailijoita ja tapahtumajärjestäjiä. S-ryhmällä on Suomessa kaksi hotellibrändiä, Sokos Hotellit sekä Radisson Blu Hotellit. – SOK:n ja Carlson Rezidor Hotel Groupin uusittua vuoden vaihteessa Radisson Blu -ketjua koskevan Suomen laajuisen yhteistyösopimuksensa, oli luonteva hetki tarkastella hotelliverkostoamme kokonaisuudessaan, sanoo Sokotel Oy:n toimitusjohtaja Tapio Satta. Radisson Blu Hotellit saivat kansainvälisen hotellipalkinnon Kansainvälinen World Travel Awards julkisti syyskuun alussa vuoden 2015 matkailualan voittajat, ja Radisson Blu Hotellit voittivat molemmat suomalaiset kategoriat. Radisson Blu Seaside Hotel valittiin Suomen johtavaksi hotelliksi Finland’s Leading Hotel -kategoriassa ja Radisson Blu Plaza Hotel jo toisen kerran Suomen johtavaksi liikematkustushotelliksi Finland’s Leading Business Hotel -kategoriassa. – Suomen Radisson Blu Hotellit elävät huimassa nosteessa, mistä viimeaikaisten tunnustusten lisäksi kertoo hotelliemme sijoittuminen Skandinavian parhaiden Radisson Blu Hotellien joukkoon asiakastyytyväisyydessä, jatkaa Tomi Peitsalo. – Olemme ylpeitä saadessamme nyt nämä kaksi upeaa hotellia kansainvälisesti palkittuun hotelli-portfolioon ilahduttamaan asiakkaitamme ja tarjoamaan parasta upper upscale -hotellikokemusta, sanoo Joep Peeters, Senior Vice President, Franchise Services for Carlson Rezidor Hotel Group. Lue lisää: Radisson Blu Hotellien...
Read More